sunnuntai 18. marraskuuta 2012

"Kynnet!"

Yleensä viikonloppuisin on pedikyyripäivä. Huikkasin tuossa iltasella tuttuun tapaan "kynnet!"ja lähdin hakemaan kynsisaksia eteisen kaapista. Mosku hypähti pystyy ja seurasi korvia luimistellen keittiöön, jonne se "köps köps" -vinkkisanalla kellahti kyljelleen valmiina operaatioon. Eihän se kynsienleikkuu, mutta ne namit.. Anturoihin sipaisu Tummelia ja voilà. Ensi viikolla päästään huolletuin tassuin kaupunkivisiitille Ouluun.

Joko tuli valmista!?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tassutellen talveen

Ensilumi. Kaikkialla kaunista. Talvista metsälenkkiä oman "pikku" paimenen kanssa ei voita mikään. Lokakuun ensilumilla käytiin nuuskuttelemassa talven hajuja myös kylällä. Ensin matka vei pellon poikki. Lunta on vielä sen verran vähän, että kävellen pääsi ihan helposti. Myöhemmin pelto ylitetään kelkan jälkiä pitkin. Koppelotievan risteyksessä ojan pohjalla kauhisteltiin nelostien rekkaliikennettä. Tai minä kauhistelin. Mosku poseerasi, minkä lumipöllyssä pystyi.
Lunta ja meteliä
Näkymää Kotarantaan
Rakkauskirjeitä kylätiellä

Tänään lunta tuprutti entisestään. Lumessa on jotain maagista; hinku ulkoilemaan on sitä suurempi, mitä valkoisempaa on. Pujahdettiin Moskun kanssa takapihalta pienelle metsäseikkailulle.