perjantai 29. marraskuuta 2013

Rakas Joulupukki

Rakas Joulupukki.
Minä, Mosku ja Biekka 
olemme olleet tosi kilttejä.
Toivoisimme joululahjaksi
Kicksparkia
(ja hankijalaksia).....
                           Kuva: http://kickbike.com/fi

Jaba-daba-duu

Olen ilmeisesti salakavalasti virittäytynyt jo joulunaikaan, kun marraskuun kuulumisten päivitys on autuaasti unohtunut. Alkukuun kohokohta oli varmastikin isänpäivä ja systerin perheen visiitti tänne pohjoiseen. Mukana tuli tietenkin Japa, josta koirat olivat varsin innoissaan. No, ainakin Biekka jaksoi vouhottaa. Pelkäsin, että se aloittaa taas pissashow:n sisällä, mutta ei! Nyt voi hyvillä mielin sanoa, että B:kin on sisäsiisti. Marraskuussa puolivälissä käytiin hirvipeijaisissa, josta koiratkin saivat tuomisia. Ensimmäinen hirvenlihahuutokauppa ja saldona koirille puolitoista kiloa lihaisia luita eurolla. Häkki on toiminut luidensyöntipaikkana niin kuin toivoinkin. Se toimii sopivasti turvanakin ja estää mahdolliset luurosvoilut. Saunan jälkeen Biekka vetäytyy aina omaan pesäänsä odottamaan, kun muut käyvät peseytymässä. Kelkka- ja pulkkakausi on täydessä käynnissä. Biekka on aina omatoimisesti menopelien kyydissä niin kuin kuvan vesikelkassa. Pulkkamäkeäkin B laskee, mutta aina on niin pimeää, ettei kuvista tule mitään. Lunta on tullut kiitettävästi ja koirat nauttivat lumitöissä mukana viipottamisesta. Tänään ulkona on ollut sää kuin Siperiassa; tuullut niin, että ihan pelottaa vieko tuuli B:n mennessään. Huomenna ulkoillaan vähän paremmalla onnella. 




perjantai 1. marraskuuta 2013

Eikä siinä vielä kaikki

Pompan lisäksi posti toi vielä toisen paketin -tai oikeastaan kaksi. Hommattiin Biekalle iCrate-merkkinen kevytmetallihäkki ja tietysti sinne sopiva peti. Mitaltaan häkki on 61x46x48 cm (pituus x leveys x korkeus) ja peti merkiltään Quiet Time GY. Ajatuksena olisi, että B alkaisi syödä luut häkissä ja kodinhoitohuoneeseen saataisiin vielä tänä vuonna matto (jota ei sotketa luihin). Tähän asti Biekka on syönyt luita pyyhkeiden päällä kodinhoitohuoneessa, mutta aina välillä ne kulkeutuvat ympäri huonetta ja kaappienalusia  -ja moppi heiluu. Tulevaisuudessa toivottavasti selvitään pelkällä pohjakaukalon puhdistuksella. Biekka meni heti kokoamisen jälkeen häkkiin leikkimään pallolla ja söi illan hirvenliha-annoksen tyytyväisenä uudessa pesässä. Ennen pakettien avaamista käytiin testaamassa uutta Pomppaa aavalla. 

Mun peti, mee sä pois!





Helmat paukkuu

Päällä pysyy