Uusi kotikylämme on ihana paikka asua. Ainoastaan Nelostie aiheuttaa harmaita hiuksia tai oikeastaan kävelytien ja alikulun puute. Kylä laajenee länteen ja myös me asumme väärällä puolella tietä. Kun haluamme muualle kuin metsälenkille esimerkiksi kylälle, koululle tai leikkipuistoon, Nelostie on ylitettävä kaksi kertaa (jos siis haluamme takaisin kotiinkin). Jos tien haluaa ylittää turvallisesti, täytyy tehdä kahden kilometrin mutka pohjoisen alikululle. Se ei pienen kolmevuotiaan pyöräilijän kanssa onnistu; matkasta tulee liian pitkä. Yleensä itseni, vaunujen ja pyöräilijän lisäksi mukana on myös kaksi koiraa. Tällaisella seurueella ei Nelostielle ole mitään asiaa. Ei edes 100 metrin matkalle, jonka jälkeen pääsisimme nopeasti kylän puolelle. Rekoilla on kiire Kevitsaan ja meidän on tehtävä omat lenkkimme; lasten täytyy päästä kavereiden luokse ja leikkipuistoon, koirien täytyy päästä liikkumaan muuallakin kuin metsässä. Matka taittuu silloin Nelostien viertä ojanpohjaa pitkin. Osa matkasta on pellonlaitaa ja pieni pätkä naapurin pihaa. Vaunujen kanssa ei kovin otollista maastoa. Talvella tienviertä kulkee latu. Vain rohkeimmat uskaltavat mennä siitä kävellen. Meidän kööri tuhoaisi ladun alta aikayksikön.
 |
| Ojanpohjalla Nelostien varrella |
 |
| Peltopätkällä (Nelostie pusikon takana) |
 |
| Ohje ennen tienylitystä: Äitiä ei saa ohittaa |
Sattanen oli eilen radiossa. Tässä Yle Radio Suomen blogi. Kylillä -ohjelma kuultavissa pian uusintana Areenassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti