perjantai 26. syyskuuta 2014

Lumiukko

Tällä viikolla satanut ensilumi innoitti lapset pihalle tekemään lumiukkoa, kuinkas muutenkaan, mutta helppoa se ei koirien kanssa ollut. Mosku varasteli pienin kätösin pyöriteltyjä lumipallon alkuja aina, kun joku laski sellaisen käsistään ja jos ei varastellut, nautti suuresti pallojen tuhoamisesta. Loikka tassut edellä pallon päälle niin, että pallo oli entinen. Aika paljon kieltämistä kyllä vaati, että ukko saatiin kasaan. Pojat huomasivat heti, että jotain puuttuu. Porkkananenä. Kohta oli Mosku kyttäämässä porkkanaa. Seuraavana päivänä paikkailtiin ukkoa. Siinä tohinassa nenäkin irtosi, tippui maahan ja vieläpä katosi. Ensin epäilin Moskua, mutta syyllinen olikin Biekka. Se oli salaa kähveltänyt porkkanan ja juosta pinkoi ympäri pihaa porkkana suussa.



 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kommatissa

Näillä leveyksillä voi jo sanoa, että Kommattivaara oli tänään päivällä täynnä heelereitä. Huikeat kolme (!) iloista heeleriä valtasi tänään laskettelurinteen, kun järkkäsimme sinne pienet kokoontumisajot. Biekka treffasi vanhan tutun Nanon ja ensimmäisen kerran Nanon pienen ja suloisen Noki-pennun (Kotisaaren Babelina Berentia). Vauhtia riitti, mutta Biekalla oli vaikeuksia päättää kumman perässä viipottaisi, äidin vai tyttären. Tarpeen tullen tytöillä oli sana hallussa.






lauantai 13. syyskuuta 2014

Let's do it!

Päätin, etten jännitä. Viikon viilaustreenit menivät niin hyvin. Olihan tätä jankattu jo aika pitkä tovi. Ajattelin, että näillä mennään ja pärjätään. Let's do it, prkl!

Tottelevaisuuskoe
Sodankylä 13.9.2014
Tuomari Veijo Kinnunen

Paikalla makaaminen 9 
Hidas maahanmeno
Seuraaminen taluttimetta 9,5
"Seuraa isoksi koiraksi todella hyvin".
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5
Hitautta?
Luoksetulo 7
Hiipimistä ennen stoppia
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
?
Noutaminen 9
Kapulan nostossa epätarkkuutta?
Kauko-ohjaus 10
Meidän bravuuri
Estehyppy 7
Kolina
Kokonaisvaikutus 10
Mosku sai kehut innokkuudesta ja siitä, ettei se väsy työskentelyyn ohjaajansa kanssa.

Yht. 177p.
AVO-1, sija 1, TK2

Voin sanoa, että matkalla kohti tätä koulutustunnusta, olen oppinut luottamaan koiraan. Kun on treenattu, me osataan. Tänään päästiin kokeilemaan "isommille kentille", kun meihin luotettiin niin paljon, että pääsimme täytekoirakoksi erikoisvoittajaluokkaan. Muut menivät piiloon, minä sain jäädä matkan päähän Moskun näkösälle paikallaolossa. Kaksi minuuttia istuen, neljä maaten. Selvittiin eikä pilattu kenenkään suoritusta. Tuomari antoi täytekoirakollekin suullisesti pisteet, 10 ja 10 ja antoi erikoismaininnan siitä, että kun makuuosion aikana parkkipaikalta kajahti haukku, vain Moskun pää ei kääntynyt haukun suuntaan vaan Mosku keskittyi vain ja ainoastaan minuun. Olin niin ylpeä. Huomenna on toinen kisapäivä. Mennään lasten kanssa kisapaikalle vain syömään vohveleita, tsemppaamaan muita ja kenties vähän talkoilemaankin. Huomenna otetaan chillisti.