lauantai 23. helmikuuta 2013

Menu

Bieksukin barffaa. Koiruli oli 10-viikkoinen, kun aloitettiin. Olin heti alkuun henk.koht. yhteyksissä Muschin barf-asiantuntija Riikka Lahteen (http://calcifers.bubblelol.com/f9-barf). Apu on edelleen viestin päässä, jos tulee mitä tahansa kysyttävää. Tätä ennen olin opiskellut ruokintaa kaikkialta, mistä vain pystyi. Kyselin myös kaikilta tutuilta vinkkejä. Lähin tuttu ja barffiapu on varmaankin oma sisko, jonka perheeseen muuttaa pian borderterrieripentu.

Biekan tulon jälkeen harjoiteltiin ensin samoilla luilla, mitä Moskukin söi ja huomasin, että pentuhan on taitava hampaistaan. Ensin annoin kokeeksi sian selkärankaa. Maistui. Sitten aloin tehdä selkärangasta kirveellä ja vasaralla luumursketta, pussitin annospusseihin ja jännitin, kuinka pentu osaa syödä. Kovaa hirvenluutakin se järsi antaumuksella, vaikkei siitä helpolla mitään vielä irti saakaan. Ripulia ei tullut ollenkaan ja luunpalaset katosivat tuotoksista eli maha tottui nopeasti. Kasvissosetta säädellen kakka on ollut koko ajan ok. Sisko diilasi vielä Rovaniemeltä jo pakasteessa olevien luiden ja lihojen rinnalle sisäelinseosta, joten viikon menu saatiin viilattua kohdilleen. Merkkaan ainakin näin alkuun ruokailut tarkkaan ylös. Alla esimerkkinä kuluneen viikon ruokalista, tämä ilta ja huominen etukäteen.

MENU VK 8

Biekka 11 vk 2,7 kg (ma). Ruokamäärä ~5%:n mukaan (luu n. 100g, liha-kasvis n. 35g = n. 135g/pv) :

MA
Aamu: 30g broilerin siipi, 5g hirvi
Päivä: kaluttavaksi hirven luu (60g)
Ilta: 28g kurkkutorvi, 25g vege

TI
Aamu: 80g sian selkäranka
Päivä:-
Ilta: 30g kurkkutorvi, 30g vege + munan keltuainen

KE
Aamu: 102g broilerin siipi
Päivä: kaluttavaksi hirven luu
Ilta: 17,5g kurkkutorvi, 17,5 vege

TO
Aamu: 108g broilerin siipi
Päivä: -
Ilta: 16g sian sisäelinseos, 17g vege

PE
Aamu: 90g sian selkäranka
Päivä:
Ilta: 14g ahven, 14g vege

LA:
Aamu: 100g broilerin selkäranka
Päivä:
Ilta: 9g sika-nautajauheliha, 8g naudanmaha, 17,5g vege

SU
Aamu: 100g broilerin siipi
Päivä:
Ilta: 17,5g lohi, 17,5g vege

Maanantain pienempi ruoka-annos kompensoi edellispäivän isompaa annosta. Kaksi ruokintakertaa päivässä on ollut sopiva määrä. Maha saa kunnolla aikaa sulatella luuannosta. Olen tehnyt itse erilaisia kasvissoseita (sis. salaatteja, kurkkua, marjoja..) ja pussittanut niitä annospusseihin. Eri öljyjä koirat saavat kuureina. Tällä viikolla olen sekoittanut iltaruokaan oliiviöljyä. Muita vaihtoehtoja ovat esim. pellavansiemenöljy, rypsi- ja auringonkukkaöljy. Kylmäpuristettuna. Moskun menu sisältää samoja luita ja lihoja, mutta kovaa hirven luuta Mosku saa useammin kuin B samoin kuin sika-nautajauhelihaa, jota Biekalla korvaan esim. kurkkutorvella ja kalalla. Tällä hetkellä pakkasessa on lohta ja siskon miehen pilkkimää ahventa. Mosku saa kasvissosetta satunnaisesti, ei siis joka päivä. Vyötärönseutua tarkkailemalla nostetaan tai lasketaan annosmääriä. Mieluummin hoikka kuin pullea. Paino on ainakin kehittynyt ihan ok ja Biekka on iloinen ja energinen. Maanantaina Biekka sai matolääkkeen ja ens viikolla mennään rokotuksille. Jos jotain huonoa pitäisi keksiä niin se, että Biekan hampaat ovat luiden rouskinnasta entistä terävämmät! :D

Paino:
8vk 2,3kg
9vk 2,4kg
10vk 2,5kg
11vk 2,7kg


Ahmatti aamupalalla

Koulutusrintamalla menossa: 
sisäsiisteyttä, odottamista, luopumista, hihnassa kävelyä, luoksetuloa, tassua lappuun naksulla (kohdentaminen), autoilua, puremattomuutta... Istuminen sujuu jo käskyllä ja muutenkin edistytään :) HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti